Linnaisten kartanon omistaja on vapaa-herrallinen Stjernvall-suku. Kartanon historia tunnetaan 1600-luvulta alkaen. Kaikki kylän maat ovat jossain vaiheessa kuuluneet kartanolle, joten kylässä ei ollut lainkaan itsenäisiä talonpoikia, vaan kaikki olivat torppareita. Torpparivapautuksen
aikana kartanosta erotettiin 31 tilaa. Sodan jälkeen muodostettiin vielä 21 tilaa siirto-väelle ja rintamamiehille sekä lisäksi sota-orvoille 5 tilaa. Linnaisten kartano oli
1800-luvun alussa Mäntsälän suurimpia maanomistajia. Kartanon maista on erotettu Sulkavan kartano sekä Kassilan kartano, jonka päärakennus on purettu.

Kartanolla on vuosien mittaan ollut monen-moista toimintaa; niin saha, mylly, verka-tehdas kuin karjanhoitokoulukin. Maan-viljelys, karjanhoito ja metsänhoito ovat olleet tärkeitä kartanon toiminnassa. Tila on ollut saman suvun hallussa yli 200 vuotta. Huonoon kúntoon päässyt vanha kartanorakennus purettiin 1960-luvulla ja sen tilalle rakennettiin moderni vaalea ja matala päärakennus. Nuori isäntä rakennutti omalle perheelleen kodin 2000-luvun alussa. Kartano on yksityiskoti, mutta tilan halki kulkeva Linnaistentie on yleinen maantie, jonka varrella näkyy mm. kartanon peltoja ja laitumia sekä komea lehmuskuja.Kartanon hevoslaitumialehmuskuja

Linnaisten kartanon alueella on suvun yksityinen hautausmaa, Hautaholma. Se sijaitsee korkeahkolla mäellä Sulkavan-järven rantamilla. Siellä voinee vierailla, kunhan ensin sopii asiasta kartanon isännän kanssa (puhelinnumero löytyy luettelosta).Hautaholma