

Mäntsälä Seuran lippu

Seurassa on noin 300 jäsentä. Puolet asuu Mäntsälässä
ja toinen puoli ympäri Suomen, kauimmaiset Joensuussa ja Varsinais-Suomessa,
Helsingin seudulla melko moni.
Seuralla on kaksi varsinaista kokousta vuodessa. Kevätkokouksessa syömme
hernekeittoa ja kuuteloa, syyskokouksen yhteydessä nautimme perinteisen
mäntsäläläisen pitopöydän antimista.
Kesän ohjelmaan kuuluu kesäretki. Siinä käydään
niin pitkällä kuin yhdessä päivässä ehtii. Yleensä
meillä on ollut matkassa mukana pitäjänkuulu hanuristi. Näin
tulee toivekonsertti ja yhteislaulujen säestys hoidetuiksi. Viime vuosina
on ollut myös kotiseutu- kierroksia ja muita lyhyitä tutustumisia
eri paikkoihin Mäntsälässä.
Vuoden 2007 kesällä avattiin Mäntsälän
kotiseutupolut seuran 40 vuotisen taipaleen kunniaksi ja niitä kiertää
pitäjän joka kylällä. Poluista tehtiin 80 sivuinen kirjanen,
joka jaettiin joka kotiin.
Seura on julkaissut Mäntsälä-kirjoja
vuodesta 1973 alkaen. 18. kirja julkaistaan syksyllä 2011. Kirjoja myydään
kirjakaupassa ja monilla markkinoilla tai myyjäisissä. Seuran toimesta
on valmistettu Mäntsälän isännänviiri, sitä
on saatavissa mm. kunnantalon Vinkissä. Meillä on myös surunvalitteluadressi,
jossa on kuvattuna kimppu luonnonkukkia. Sen on kuvannut Kirsi Westermark.
Näitä kaikkia tuotteita saa ostaa myös johtokunnan jäsenten
kautta.
Mäntsälä Seura kuuluu Suomen
Kotiseutuliittoon. Sääntöjen mukaan tarkoitus on säilyttää
ja kertoa menneestä ajasta kotiseudullamme, mutta myös elää
mukana nykyisyydessä.
Tehdään yhdessä kotiseututyötä!